Loading...
Start a new Travel Blog! Blogabond Home Maps People Photos My Stuff

Neljännesvuosisata

Phuket, Thailand


Viikon Hua Hinissa makoiltuani jatkoin matkaa etelämmäksi kohti Phuketia, jonne tulin tapaamaan uudestaan Budapestin aikaista koulukaveria. Hän on töissä täällä Phuketilla, ja pääsin siivellä oikein luksus villaan punkkailemaan, talon iso uima-allas on kutsunut kerran jos toisenkin. Täältä kukkulan päältä näkee hienot maisemat kaupungin yli, sekä voi nukkua turvassa tsunameilta.

Tämäkin päivä koitti, että ikää tuli täyteen jo neljännesvuosisata. Tästä ei enää nuorruta päivääkään, se on varma, mutta tunnelma on silti aika korkealla. Olin asettanut muutaman tavoitteen, jotka oli tarkoitus saavuttaa ennen 25-vuoden kunnioitettavaa ikää, ja ilokseni huomaan että näin kävikin. Yksi tavoite oli koulun hoitaminen kunnialla loppuun ja sehän kävi kuin vanhalla rutiinilla. Ja toinen henkilökohtaisempi tavoite oli lähteä maailmalle pelkkä menolippu kädessä. Ja täällä maailmalla 25-vuotispäiviä vietellessä tulee siis vaan mieleen että onnistuin! Joten ei tässä voi vanhenemisesta olla kovinkaan pahoillaan. :)

Mahtavaa juhannusta kotisuomeen! Minäkin lähden tästä kallistamaan shampanjaa!

permalink written by  rosabella on June 22, 2012 from Phuket, Thailand
from the travel blog: Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa
Send a Compliment



Onnea! Onhan sinulla ollut asenne kohdallaan aina. Kippistä vaan!

permalink written by  Hansku on June 27, 2012


Sain 25-vuotispäivänäni siskoltani Marjalta hienon itse piirretyn kortin.
Siinä luki, että "Vain 75 vuotta ja olet sata!"


permalink written by  eila on July 5, 2012

comment on this...
Previous: Suomalaistenkin suosiossa Next: Rajan yli Myanmariin

trip feed
author feed
trip kml
author kml

   

Blogabond v2.40.58.80 © 2024 Expat Software Consulting Services about : press : rss : privacy
View as Map View as Satellite Imagery View as Map with Satellite Imagery Show/Hide Info Labels Zoom Out Zoom In Zoom Out Zoom In
find city: