Niin pitkä on matka

Paluumatka saarilta Balille shuttlebus yhteydellä oli paljon edellisessä tekstissä kuvattua rankempi. Kun tulin aamun valjetessa pikkupaatilla saarelta Bangsalin satamaan matkalippuani kysyi mies ja istutti minut kärryynsä ja sanoi vievänsä minut bussille. Istuin sen isompia ajattelematta kyytiin ja jolkoteltiin hevoskärryn kanssa bussiasemalle. Perillä mies kysyy rahaa, minä sanon että minulla on matkalippu. Mies väittää ettei kyyti kuulu hintaan ja pyytää riistosummaa. Minä yllätyn, ja raivostun miehelle, vaadin häntä antamaan matkalippuni takaisin ja lähden kävelemään pieneen lipunmyyntikojuun. Selitän kaikille paikallisille sekä matkailijoille siellä kuinka mies vei matkalippuni ja huijasi minut kyytiinsä, mutta ei auta. Hevoskärrymies seuraa perässä ja hän tarttuu käteeni ja sanoo vievänsä minut takaisin satamaan. Älä koske minuun, riuhtaisen itseni vapaaksi. Joudun lopulta maksamaan kuskille, en hänen pyytämäänsä riistohintaa, mutta reilusti ylihintaa joka tapauksessa.

Kyselen bussiani, mutta se ei kuulemma ole saapunut. Ja kun bussiasemalta ovat kaikki bussit jo lähteneet ja vain minä ja pari muuta yksinäistä reissaajaa ovat jäljellä, meidät tungetaan paikallisbussin Bemon kyytiin. Siellä on ahdasta, kuuma ja likaista ja olen helvetin pahalla tuulella. Puoli tuntia myöhemmin kun huristamme pitkin kapeita ja mutkaisia teitä täydellä kaasulla olen valmis oksentamaan koko auton täyteen. Tuntia myöhemmin vaihdamme hiukan mukavampaan minibussiin jolla ajamme satamaan.

Laivaa joutuu odottamaan kauan ja sen kyydissä alunperin 5 tunnin merimatka venyy venymistään, kun paluusatamassa on tilaa ankkuroitua vain yhdelle laivalle kerrallaan ja edellämme on jo jonoa. Vihdoin satamassa, ja minut tungetaan kymmenen muun kanssa minibussiin joka on likainen ja haisee märältä koiralta.

Tunnin- pari myöhemmin bussi jättää minut pyynnöistäni huolimatta myöhään illalla moottoritien varteen, kauas majapaikastani. Olen yhä niin hemmetin vihainen kaikesta että päätän kävellä, vaikka ihmiset joilta kysyin suuntaa sanoivat hostellini olevan kaukana ja kehottivat minut ottamaan taksin. Tuntia myöhemmin olen väsyneenä ja nälkäisenä hostellilla, reception on jo kiinni, ja vartija on karannut jonnekin tauollaan. Lähden syömään ja kun palaan takaisin vartija päästää minut huoneeseeni ja pääsen vihdoin nukkumaan.

written by

rosabella on October 29, 2012 from Padangbai, Indonesia

from the travel blog: Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa

Send a Compliment

comment on this...