Loading...
Start a new Travel Blog! Blogabond Home Maps People Photos My Stuff

Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa

a travel blog by rosabella


Blogi kertoo nuoren naisen matkasta halki Aasian ja matkasta itseensä.

Matkan varressa luvassa reissailua, kulttuurivaihtoa, vapaaehtoistyötä, sohvasurffausta ja oman pienuutensa hyväksymistä tässä suuressa maailmassa.

Show Oldest First
Show Newest First

Jäähyväiset Venäjälle

Kyakhta, Russia


Teimme matkaa Venäjän halki 17 päivän ajan. Matkustimme lännestä itään maan halki ja kohti Mongolian pääkaupunkia Ulan Batoria. Matkaa Suomesta tänne Venäjän rajalle maitse pitkin teitä ja rautateitä kertyi reilu 7000 kilometriä. Pisin yksittäinen junamatka oli Yekateringburgista Irkutskiin, 3371 kilometriä, matka kesti junalla 53 tuntia.

Venäjällä oli mukavaa, mutta on myös hyvä jatkaa jo matkaa muualle. Venäjällä ihmiset osaavat olla todella kylmiä ja etäisiä, vaikka ystävällisyys tuntui lisääntyvän mitä idemmäs Venäjällä matkustimme. Myös kielimuuri vaikeutti matkan tekoa kovasti, kun oma venäjä on olematonta, ja halua puhua tai ymmärtää englantia ei tahtonut paikallisilta aina löytyä.

Vietimme öitä junissa ja busseissa, sekä paikallisten couchsurffarien luona majoittuen. Ajelimme ajoittain takseilla, mutta useimmiten bussilla. Söimme ravintolassa lähes joka päivä. Lahjoja osteltiin hosteille ja jotain pientä itsellekin. Nähtävyyksissä käytiin kiinnostuksen mukaan joka kohteessa.

Venäjän matkan kustannukset: Viisumi 100e. Matkustus (reilu 7000 kilometria) alkaen Suomesta, Venäjän halki, ja Mongoliaan sisältäen kaikki juna- ja bussiliput, taksimatkat ynnä muut: 350e. Ruokaan ravintoloissa sekä kotikokkailuun meni yhteensä 150e. Huveihin, nähtävyyksiin, lahjoihin, tuliaisiin ja muuhun kului yhteensa 60e.

permalink written by  rosabella on January 20, 2012 from Kyakhta, Russia
from the travel blog: Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa
Send a Compliment

Nomadina nomadien maassa

Ulaanbaatar, Mongolia


Mongoliassa on monta päivää kulunut kuin siivillä. Heti maahan saavuttua huomattiin, että ihmiset hymyilee, on ystävällisiä meille ja puhuu englantia. Tämä yksinään oli aika shokki Venäjän kylmäkiskoisuuden jälkeen.

Joka puolella näkyy kyrillisten kirjainten lisäksi tavanomaisia sanoja kuten restaurant, internet, shopping centre, joita emme venäjällä nähneet moneen viikkoon. Täällä on matkailijalla kissanpäivät, kun rahalla saa ja huvituksia riittää. Muita matkailijoitakin ollaan nähty ensimmäistä kertaa sitten Moskovan!

Ollaan silti otettu aika rauhallisesti, koska Mari on ollut kipeänä ja ulkona meneillään talven ennätyspakkaset.

Kolmen viikon tiiviin matkustamisen jälkeen Ulan Bator tuntuu rentouttavalta keitaalta, jossa ladata akkuja ja tehdä matkasuunnitelmia tuleville viikoille ja kuukausille.


permalink written by  rosabella on January 23, 2012 from Ulaanbaatar, Mongolia
from the travel blog: Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa
Send a Compliment

Herkuttelua mongolialaiseen tapaan

Ulaanbaatar, Mongolia


Kävelin kaupungilla kovassa pakkasessa ostamassa sitä sun tätä, koska huomenna jätetään mukava guesthouse ja suunnistetaan ulos Ulan Batorin keskustasta asumaan mongolialaisen perheen luokse. Löydettiin tämä vapaaehtoispaikka workaway -sivuston kautta, ja me asutaan perheessä ja opetetaan lapsille englantia ja tietokoneen käyttoä.

Me ollaan myos päästy kokemaan erilaisia kulinaristisia elämyksiä, kuten toissapäivänä syötiin kokonaista lampaan päätä. Veitsellä vaan korvat irti pieniksi paloiksi, sekä posket, suu ja kitalaki, kieli, kurkku, niska, otsa, silmät, aivot. Osa maistui ihan hyvälle rasvaiselle lihalle, mutta osa oli niin erikoista ja suussa rutisevaa että piti hiukan sylkeä lautasliinaankin.

Eilen sain ravintolassa eteeni nuudeliannoksen, johon oli käytetty erilaisia siasta peräisin olevia ruhonosia, ne ei tahtonut oikein jauhaantua suussa olivat kovin sitkeitä ja lisäksi se liha maistui siltä miltä sikalassa haisee. Voin uskoa, että se liha oli jotain sian peräaukon vierustaa.

Talven lämpotilaennätyksiä on tehty miinuspuolella, pakkanen laskee öisin reiluun -40 asteeseen ja päivisin pysyttelee n. -25 asteen tuntumassa. Muuten pärjää fiksulla pukeutumisella, mutta kylmä ja viima ottaa poskipäihin niin että niitä pitää muistaa lämmittää ettei tule paleltumia. Ollaan oltu näin kylmissä säissä jo kaksi viikkoa, eli jossain mielessä tähänkin alkaa tottua.

Ostettiin guest housen avustuksella junaliput Pekingiin menevään junaan ensi kuun alkupäiville. Siihen asti rentoudutaan ja toitä tehdään täällä sinisen taivaan lapsien maassa.

permalink written by  rosabella on January 24, 2012 from Ulaanbaatar, Mongolia
from the travel blog: Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa
Send a Compliment

Mongolialainen roadtrip Tereljin kansallispuistoon

Terelj National Park, Mongolia


Vapaaehtoistyö perheen luona sisälsi nettisivujen kääntämistä englanniksi, isompien lasten englanninopetusta erilaisten pelien ja juttelemisen kautta, sekä pienempien lasten kaitsentaa. Kuusihenkinen perhe asui 1h+k asunnossa, joten meidät majoitettiin heidän sukulaistensa luona lahistollä, jossa saimme oman huoneen.

Perheen isän ystäviä asui Tereljin kansallispuistossa, joten lähdimme autolla sinne sunnuntaipäivänä. Pieneen Nissaniin mahtui 7 ihmistä; kuski + kaksi eteen ja neljä takapenkille, sitten sitä köröteltiin ulos kaupungista.

Perillä Tereljissä näimme tyypillisen ger-asumuksen ja sen asukin; vanhan miehen jolla oli paha limainen yskä asuntonsa vuosien kamiinalla lämmittämisen (pääsiassa kivihiilella ja puulla) vuoksi. Näimme myös ulkosuihkun; puukehikko jonka päällä on ämpäri mistä saa hanan auki. Se ei ollut toiminnassa kun vierailimme, sangon pohjalla ollut vesi oli jäässä 30 asteen pakkasessa.

Kansallispuisto on tunnettu erikoisista kivimuodostelmistaan, joita ohitimme autolla puistoon saapuessamme. Tereljin kenties kuuluisin kivimuodostelma on kilpikonnakallio (=turtle rock) jolle kiipesin kovasta pakkasesta ja viimasta ja kalliolla helposti lipsuvista askelista huolimatta. Näköalat sen päältä olivat todella vaikuttavat tasankojen ja kivimuodostelmien yli horisontissa siintäviin vuoriin asti.

permalink written by  rosabella on January 29, 2012 from Terelj National Park, Mongolia
from the travel blog: Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa
Send a Compliment

Vaateostoksilla pääkaupungissa

Ulaanbaatar, Mongolia


Kuukauden tiiviin reissaamisen jälkeen puhki oli kuluneet niin sukat, pitkät kalsarit kuin farkutkin. Oli aika lähteä kaupoille etsimään uusia. Kiertelin kolme isoa ostoskeskusta ja lukemattomia pikkuputiikkeja enkä löytanyt mitään siinä hintaluokassa, jonka olin valmis maksamaan. Pelkkiä merkkejä oli myynnissä; Hilfiger, Levis, Esprit, Miss Sixty, ja hinnat oli Suomen vastaavat tai jopa kalliimmat.

Löysin sivukujalta putiikin, joka mainosti myyvansä H&M, Zara ja Mango -vaatteita. Nyt löytyi halpoja vaatteita, ajattelin. Mutta lähempi tutkiskelu osoitti että nämäkin merkit oli hinnoiteltu merkkituotteiden mukaan, ja H&M:n rupuisimmat topit; ne kertakäyttopaidat, jotka on valmiiksi nypyssä, kulahtaneet ja rikki kainaloista ja maksaa 1,90 tai 2,90 kappaleelta, maksoi tässä pikkuputiikissa 20-25 Euroa. Aika kallis kertakäyttöpaidasta.

Tulin takas hostellille (johon tultiin yopymään pariksi vikaksi yöksi Mongoliassa) ja otin matkaompelusetin rinkasta ja aloin käsipelillä ommella ratkenneita saumoja. Kierrätys kunniaan, menee ne vaatteet noin paikattuna vielä muutaman viikon jos on tarvis.

Ollaan oltu monessa ravintolassa Ulan Batorissa, mutta tähän mennessä paras on Broadway pääkadulla ihan keskustassa. Hinnat on huokeat ja annokset jättimäiset sekä maukkaat. Paikka on tyylikäs ja chic, mutta ei epämukavan sellainen. Herkullisen ruoan lisäksi sieltä saa myos 5cl vodkashotteja alle eurolla. :)

permalink written by  rosabella on January 30, 2012 from Ulaanbaatar, Mongolia
from the travel blog: Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa
Send a Compliment

Yhteenveto Mongoliasta

Erenhot, China


Vietimme Mongoliassa 14 päivää. Teimme päiväreissun pois kaupungista, mutta muuten vietimme aikamme Ulanbatorissa vapaaehtoistöissä sekä muuten vain vapaalla.

Matkailijalle vaikeinta oli tottua Mongolian maaseudun tyypilliseen ruokavalioon; teehen suolaa ja leivän päälle sokeria, eläimistä hyödynnetään kaikki ruhonosat, myös ne "syötäväksi kelpaamattomat".

Käytannön asiat hoituivat sutjakkaasti, koska suurin osa ihmisistä oli avuliaita sekä puhui tai ymmärsi ainakin hieman englantia. Mongolia on helppo maa matkustaa, mutta siinä on kuitenkin tukkokaupalla eksotiikkaa ja huimia tilanteita. Kahden viikon -40 asteen pakkasissa värjöteltyä tosin oli mukava jatkaa matkaa, kyllähän se kaupunki nyt on jo nähty. Tarvinnee palata kesällaä ja retkeillä enemmän maaseudulle ja vuorille, aavikolle.

Vietimme öitä couchsurffarilla ja parissa guesthousessa. Ajelimme busseilla ja saimme autokyytejäkin vapaaehtoistyöperheeltä. Söimme ravintolassa melkein joka päivä. Kävimme kiinnostavissa nähtävyyksissä.

Mongolian matkan kustannukset: Viisumi 50e. Matkustus (josta suurimman osan lohkaisee junalippu Ulanbator-Peking) : 80e. Ruokaan ravintoloissa sekä kotikokkailu yhteensä 75e. Majoitukseen (3 yötä guesthousessa): 15e. Huveihin, nähtävyyksiin, lahjoihin, tuliaisiin ja muuhun kului yhteensa 50e.

permalink written by  rosabella on February 3, 2012 from Erenhot, China
from the travel blog: Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa
Send a Compliment

Pikajuna Pekingiin

Beijing, China


Matkustaja saapui Pekingiin pikajunalla kunnon vatsataudissa, tulipahan junan vessassa vietettyä monta ikimuistoista hetkeä. Viimeisen illan lammasruoka Mongoliassa oli sittenkin huono idea, koska heti sen poistuttua elimistostä kokonaisuudessaan ylä- ja alakautta ja kuumeen noustua alkoi paraneminen.

Peking toivotti meidät tervetulleeksi kohteliaaseen, puhtaaseen ja järjestelmälliseen maahan joka on 1,3 miljardin ihmisen koti. Ja sitä se on ollut myös meille kahdelle viimeiset 5 päivää. Ollaan oltu hostin luona kuin kotona ensi hetkistä! Ikävä tulee kyllä näitä ihmisiä ja tätä kotia Pekingissa kun huomenna lähtee jatkamaan matkaa. Mutta tie kutsuu taas!

Ollaan menty nähtävyyksillä kun viimestä päivää, ja hengailtu kämpillä jutellen ihmisten kanssa ja nukuttu liian vähän. Mutta en kyllä vaihtais yhtään hetkeä nukkumiseen, ehtiihän sitä.

Kiinan muuri oli ihan älyttomän hieno, mentiin kauemmalle paikalle kun mita turret (=muut turistit) yleensä ja lähdettiin ihan aikaisin aamusta, joten oltiin siellä tuntikaupalla yksin kävelemässä. Muut saapui vasta puolen päivän aikaan ja sillon me oltiin jo melkein perillä seuraavassa kylässä kymmenen kilsan patikoinnin jälkeen, istuttiin ja nautittiin vain maisemista siellä ylhäällä. Muurista voi nähdä miljoona valokuvaa mutta fiilis siellä ylhäällä on kyllä sellainen mitä ei voi kokea mistään kuvasta eikä sitä voi selittää. On vaan pakko tulla tanne Kiinaan ja kokea se itse.

Kamera on täynnä kuvia Pekingin eläintarhan panda-karhuista ja jalat kolottaa edelleen pitkästä päivastä, joka käveltiin Pekingin kielletyssa kaupungissa, mutta aivan mahtavia muistoja jäänyt talteen viime päiviltä. Sitä paitsi kipeitä lihaksia voi hoitaa vaikkapa hieronnalla 3e/30 minuuttia tai saman hintaisella jalkahoidolla; nyt on jalat ihanan siloiset ja rinkasta kipeytyneet selkalihaksetkin mukavan rennot.

permalink written by  rosabella on February 7, 2012 from Beijing, China
from the travel blog: Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa
Send a Compliment

Tyynen valtameren rannalla Qingdaossa

Qingdao, China


Kiinalainen expressjuna toi meidät Pekingistä Qingdaohon kuudessa tunnissa. Tämä merellinen kaupunki on ihastuttanut meitä saapumisesta lähtien. Eilen syötiin Sichuanin alueen tulisia ruokia ja maistetiin paikallista Tsingtao -olutta.

Tänään on oltu mahdollisimman antituristeja; hostimme johdolla karkasimme porttivahtien ohi satamaan, jossa katsoimme kuinka tavaraliikenne toimii merellä ja näimme kiinalaisia työläisiä puuhissaan; tuli kuvatuksi bussilasteittain haalareihin ja kypäriin sonnustautuneita ahkeria satamamiehiä työhengennnostatus -kyltin edessä, jossa luki "workers are great and working is glorious".

Erikoisen satamakierroksen jälkeen menimme nuudeleille kiinan muslimien pitämään pikku kopperoruokalaan, joka oli myöskin erikoinen elämys. Kaupunginosa ja hostin valitsema paikka takasivat että oltiin ainoat länsimaalaiset ihmiset lähimaillakaan. Ravintolan kokki ja tarjoilija ottivat meistä länsimaalaisista naisista valokuvat ohikulkiessaan, niin erikoinen näky me kai oltiin siinä paistettuja nuudeleita ahmiessamme.

Matkan seuraavan etapin suhteen suunnitelmat on mahdottoman epäselvät ja päätöksiä pitäisi alkaa tehdä suuntaan tai toiseen. Joko jatketaan reissailua Kiinassa kohti etelää, tahi sitten jatkamme laivalla keltaisen meren yli Koreaan.

permalink written by  rosabella on February 8, 2012 from Qingdao, China
from the travel blog: Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa
Send a Compliment

Futuristisen moderni Seoul

Seoul, South Korea


Edellisestä etapistamme Qingdaosta saavuimme Koreaan meriteitse, joka merkitsee että matkustimme koko matkan Suomesta Koreaan maitse ja ilman lentamistä! Tämä on siis vielä nykypäivänäkin mahdollista, ja ajan salliessa erityisen suositeltavaa, sillä kohteista ja maista joiden lapi matkustaa saa paljon enemman irti kun lentokentältä lentokentälle pomppiessa. Maahan saapuu hitaasti, ajan kanssa totutellen ja tapohin ja ihmisiin tutustuen, eikä singahtaen paikasta toiseen; joka vääristää omaa käsitystä ajasta, etäisyyksistä ja mittasuhteista. Tänne Seouliin nimittäin kesti puolitoista kuukautta matkustaa, ja se avaa ajatuksia ihan eri lailla kun 10 tunnin suora lento.

Seoul city on jo valloittanut minut moderniudellaan. Kiinasta saapuessa Korea näyttäytyy mahdottoman siistinä ja jarjestelmällisenä. Ihan kuten Kiina näyttäytyi Mongoliasta saapuessa siistinä ja järjestelmällisenä. Olemme siis todella matkustaneet maita sopivassa järjestyksessä saapuen aina pikku hiljaa mukavampaan ympäristöön. Seoulin pilvenpiirtäjät ja ostoskadut ovat kuitenkin vain puoli totuutta. Toinen Seoul näyttäytyy vanhoja palatseja kiertelemällä, ja uskaltautumalla kapeille sivukujille paikallisen elämän ytimeen.

Hostimme on ollut uskomattoman avulias esitellessään meille paikallista kulttuuria ja selviytymistä Seoulin suurkaupungissa. Ystävänpäivän kunniaksi pistin kotiin postipaketilla tulemaan turhat toppavaatteet ja pieniä tuliaisia; hidas maitse kulkeva postilähetys pitäisi saapua Suomeen kahden kuukauden päästä, mutta hintakaan ei päätä huimannut, 9 euroa. Korean kielen lukutaidosta olisi apua monessa tilanteessa, mutta paikallisten englanninkielen osaaminen on myos verrattain hyvää. Puhelin ei myöskään toimi täällä, joka tekee Koreasta ensimmäisen maan matkallani, jossa suomalainen liittymäni on täysin turha.

Suunnitellaan tässä Korean niemimaan tutkimista enemmänkin, yksi kaupunki ei taida riittää koko maan ymmärtämiseen. Lisäksi tapaan toivottavasti korealaisen ystäväni jonka kanssa tutustuttiin jo Budapestissa, ja tutkimme Seoulia ja lähipaikkoja yhdessä hänen kanssaan.

permalink written by  rosabella on February 14, 2012 from Seoul, South Korea
from the travel blog: Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa
Send a Compliment

Temppelivierailuja ja vuorivaelluksia

Danyang, South Korea


Reissujalka vei mut yhdessä korealaisen ystäväni kanssa Danyangiin, jossa vierailtiin Guinsa'n vuoristotemppelissä tutustumassa Buddhalaisuuteen. Tämä oli hyvä lisä mun jo Seoulissa suorittamaan templestay'hin, jossa vietin aikaa Bongeunsa'n temppelissä tutustuen Buddhalaisiin rituaaleihin, meditoiden ja osallistuen teesemoniaan. Tällaiset templestay't ovat Koreassa suosittuja henkisyytä etsivien matkailijoiden parissa. Temppelivierailut voi kestää muutamasta tunnista useaan päivään. Minä kävin "Buddhalaisuuden pikakurssin" eli vietin muutaman tunnin Buddhalaisuuden oppeihin ja rituaaleihin tutustuen, sekä meditoiden munkin johdolla.

Guinsa'sta jatkoimme patikoiden temppelivuoren huipulle, josta avautui huikeat näköalat neljään ilmansuuntaan. Huipulla tuuli aika ilkäasti, joten söimme vain nopeasti eväitä ja jatkoimme laskeutumalla alas. Seuraavaksi vierailimme lähialueella tippukiviluolassa, jossa oli aika hurjia korkeuseroja ja myös ahtaita käytäviä, en ole kovin korkea- tai ahtaanpaikan kammoinen mutta itseäkin vähän kylmäsi, ja vielä ajatella olevansa siellä vuoren sisällä.

Yöta vietimme tyypillisessä korealaisessa saunassa (kylpylässä), jossa sisäänpääsyn hinnalla sai saunoa eri tyylisissä saunoissa ja pulikoida lämpimissä mineraalivesialtaissa. Oma lempialtaani oli allas täynnä 40 asteista kamomillateetä! Altaassa roikkui iso pussi kamomillaa ja se oli värjännyt veden rusehtavaksi, kuin olisi uinut jättimaisessä teekupissa! Tee tuntui iholla mukavan hoitavalta ja teki sen pehmeäksi. Nukkuminen kylpylässä tapahtui korealaiseen tapaan lattialämmitetyssä huoneessa ohuen retkipatjan päällä, jonka lisäksi saimme ohuen viltin ja tyynyn. Ah kuinka uni maittoi.

Seuraavana päivänä patikoimme alueen korkeimmalle huipulle suosittua retkipolkua pitkin. Meidät ohitti moni korealainen vaellusryhmä, sillä Koreassa on tyypillistä varata viikonlopulle päiväretki, johon sisaltyy bussikuljetukset ja vaellusopas. Korealaiset tuntuukin olevan kovassa kunnossa, koska moni vaeltajista oli reilu viiskymppisiä eikä nuoria kuten me. Vaellus oli todella pitkä ja rankka, ja olosuhteet oli raskaat; polku oli luminen ja jäinen ja jään päälle oli satanut edellisenaä yönä kerros lunta joten sitä oli vaikea havaita, lämpötila vuoren huipulla oli -10:ssa asteessa ja tuuli huipulla melkein repi lihat luista ja kaatoi heiveröisempiä kumoon. Vaellusryhmäläisillä oli kaikilla kengissä jääpiikit, kädessä vaellussauvat ja kunnon tiptop talvivaellusvaatteet päästä varpaisiin. Minä taas vaelsin collegehousuissa ja kaverini farkuissa, eikä kummallakaan ollut kunnon tuulenpitävää vaatetta päällä. Vaelluksen raskaudesta huolimatta fiilis pysyi korkealla eikä missään vaiheessa tehnyt mieli luovuttaa ja lähtea takaisin, vaellusseuralaiseni oli ihan parhaasta päästä ja fyysisistä vaikeuksista huolimatta henkinen kantti piti molemmilla ja reissusta jäi vain hyviä yhteisiä muistoja.

permalink written by  rosabella on February 19, 2012 from Danyang, South Korea
from the travel blog: Kaukana kotoa: Siperian halki ja matkantekoa Itä-Aasiassa
Send a Compliment

Viewing 11 - 20 of 86 Entries
first | previous | next | last

View as Map View as Satellite Imagery View as Map with Satellite Imagery Show/Hide Info Labels Zoom Out Zoom In Zoom Out Zoom In
find city:
trip feed
author feed
trip kml
author kml

   

Blogabond v2.40.58.80 © 2018 Expat Software Consulting Services about : press : rss : privacy